Kaarinan VPK Ry on vapaaehtoinen palokunta, joka sijaitsee Turun Nummenmäellä, osoitteessa Kirkkotie 26, Turku.

Toimimme Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana noin 40 hengen hälytysosaston voimin, sekä sitä tukevien nuoriso-, nais- ja veteraaniosaston avustamana. Yhdistyksen kokonaisjäsenmäärä on noin 100 henkeä ja toimimme vapaaehtoispohjalla eli kukaan ei saa henkilökohtaista korvausta toiminnastamme. Yhdistyksemme motto ” Meidän vapaa-aikamme – sinun turvallisuutesi vuoksi” kuvaa tiivistetysti toimintamme perustarkoituksen.

Kaarinan VPK Ry on perustettu 17.9.1899 ja ensimmäinen paloasemarakennus sijaitsi nykyisen aseman välittömässä läheisyydessä. Tosin tuolloin kyseinen alue kuului Kaarinan kuntaan (aina vuoteen 1939 saakka), josta siis yhdistyksemme nimi on myös peräisin.

Yhdistyksemme nykyinen lippu on otettu käyttöön v 1934 ja siinä esiintyvät värit sininen, punainen ja keltainen, ovat kuvanneet perustamisajankohdan kolmea osastoa. Ensimmäisen osaston tehtävänä (keltainen) oli sammutusveden hankinta tulipalopaikalle. Toinen osasto (punainen) vastasi varsinaisesta sammutustoiminnasta. Kolmannen osaston (sininen) tehtävänä oli pelastus, suojelu ja raivaus. Samat perustehtävät ovat hälytysosastomme toiminnassa edelleen arkipäivää, mutta lisäksi ennaltaehkäisevä valistustoiminta on ollut oleellinen osa toimintaamme omalla alueellamme jo pitkään.

Kaarinan VPK kuuluu jäsenenä Kaarinan seudun Vapaaehtoiseen pelastuspalveluun. Yhdistyksellemme tämä tarkoittaa osallistumista mm. Vapepa:n harjoituksiin ja hälytyksiin, jotka ovat yleensä ihmisten etsintää. Muita läheisesti toimintaamme liittyviä tahoja ovat myös Nummenmäen Pientalot Ry sekä Länsi-Suomen Pelastusalan liitto.